Yhteenveto
22.08.2017
Nelonen 2017: MyMy – FCKU 1-6 (0-3)
0-1 Henri Sääksmäki (Arto Kuoremäki)
0-2 Henri Sääksmäki (J-M Hämäläinen)
0-3 J-M Hämäläinen (Arto Kuoremäki)
0-4 Henri Sääksmäki (Juhani Nousiainen)
1-4 MyMy
1-5 Henri Sääksmäki (Arto Kuoremäki)
1-6 Arto Kuoremäki (Heikki Kvist)
Otteluraportti:>
Takaisin sarjakärkeen!
FCKU palasi sarjakärkeen ottamalla selkeän 6-1 –voiton Lahden myöhäisillassa
Läpimärkä kenttä ja rankahko sade huolehtivat siitä, ettei kentällä juurikaan tiki-takaa nähty, mutta ensisekunneista lähtien peli kulki tiukassa korsolaiskomennossa.
Ensimmäisen kympin aikana kotijoukkueen maalilla nähtiin jo kolme huippupaikkaa, mutta avausmaali nähtiin ”vasta” 12 minuutin kohdalla, kun Arto nappasi tikkarin kotijoukkueen puolustukselta ja vapautti Ässän maalintekoon.
Pari minuuttia myöhemmin Ässä iski illan toisensa lähietäisyydeltä Juhiksen esityöstä.
26. minuutilla Ape vapautti Juhiksen puolittaiseen läpiajoon. Tilanne meinasi jo kuivua kokoon kehnon kentän takia, mutta Juhis taiteili itsensä vetopaikkaan ja lukemiksi 3-0. Hyvistä tilanteista huolimatta lisäosumia ei avausjaksolla nähty.
Kun toista jaksoa oli pelattu noin 10 minuuttia, Ässä viimeisteli hattutemppunsa Jullen syötöstä.
Muutama hetki myöhemmin korsolaispuolustus nukahti täysin ja MyMyn oman boksin tuntumasta annettu vapari vapautti hyökkääjän läpiajoon. Tältä varma viimeistely ja lukemat 4-1:een.
Tämän jälkeen MyMy sai jopa pientä otetta pelistä ja loi muutamia puolittaisia ja jopa hyviä paikkoja, jotka Toni kuitenkin puolustuksen avulla hoiti hienosti.
Noin 70 minuutin kohdalla FCKU karkasi 3-1 hyökkäykseen, jonka päätteeksi Ässä viimeisteli jo illan neljännen osumansa, ratkaisevan syötön antoi taas Arto.
Kymppi ennen loppua Arto pääsi itsekin maalin makuun, kun Heikin keskitys löysi tämän pilkun tietämiltä, pallo haltuun ja hallitulla sijoituksella loppulukemiksi 6-1.
Dominoivalla esityksellä erittäin huonoissa olosuhteissa tärkeä voitto.