Yhteenveto
27.04.2016
Nelonen 2016: FCKU – KelA 3-1 (1-0)
1-0 Henri Takki (Riku Savolainen)
1-1 KelA
2-1 Jari Lappalainen (Arto Kuoremäki)
3-1 Jukka Ruokola (Samuli Hopia)
Otteluraportti:
Ensimmäisen jakson luonteesta kertoo ehkä parhaiten se, että korsolaismaalilla pelannut Toni taisi muutaman maalipotkun lisäksi koskea 1-2 kertaa palloon koko jakson aikana.
Toisessa päässä nähtiin muutama KelA-maalivahdin hyvän torjunnan lisäksi totutusti tukku hieman heikompia viimeistely-yrityksiä sekä yksi tilanne, josta joku toinen (ehkä suurin osa) tuomareista olisi vienyt pallon pilkulle.
Avausmaalia saatiin odottaa kuitenkin parisenkymmentä minuuttia, kunnes Riku vapautti Rotsin läpiajoon eikä mies erehtynyt, vaan sijoitti pallon varmasti takakulmaan.
Juuri ennen maalia nähtiin ikävä tilanne, kun Julle meni KelA-pelurin kanssa pallontavoittelutilanteeseen ja väänsi polvensa ikävän oloisesti. Ensi tiedot kuitenkin tarjoavat huojentavaa tietoa, eikä polvesta liene mitään pahemmin hajalla.
Toisella jaksolla KelA pääsi hieman paremmin peliin mukaan, mutta maalipaikkoja nähtiin jakson alkupuoliskolla vain toisessa päässä, lisäosumia ei kuitenkaan tässä vaiheessa saatu aikaiseksi.
KelA rankaisi armotta puolustuksen harhasyötön jälkeisestä läpiajosta lukemat 1-1:een. Korsolaisten selkärangat eivät kuitenkaan napsahtaneet poikki, vaan tilanteita syntyi tasaiseen tahtiin KelA-maalille.
2-1 maalin tekemiseen tarvittiin kuitenkin Il Capitanon jykevää preesensiä. Kulman jälkitilanteessa pallo ajautui Apelle päätyrajalle, josta nosto takatolpalle ja Jalle puski vapauttavan 2-1 -osuman.
Jokunen tovi myöhemmin – jälleen kulmapotkun jälkitilanteesta – Samuli jatkoi pallon maalin edustalle josta Hulk sohaisi pallon verkon perukoille ja loppulukemat 3-1:een.
I-HK-pelin kaltaista puoliajalla sulamista ei tapahtunut tällä kertaa, vaan Lammen Poikien siivittämänä FCKU-lauma liiteli lopulta helpohkoon ja täysin ansaittuun voittoon.
Kaksi voittoa kahdesta pelistä on hyvä suoritus ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa peliä, joka on ensi viikon keskiviikkona 4.5. niin ikään kotona, vastassa Vitosesta noussut VJS, jolla on kahden pelin jälkeen kasassa 1 sarjapiste.