Yhteenveto
12.09.2015
Nelonen 2015: HyPS/02 – FCKU 1-4 (1-2)
0-1 Arto Kuoremäki
0-2 J-M Hämäläinen
1-2 HyPS/02
1-3 Mika Salonen
1-4 Arto Kuoremäki
Otteluraportti:
Keskiviikkona tuli takkiin ihan hyvällä esityksellä, mutta lauantaina pistetili karttui kolmella pisteellä suhteellisen heikon esityksen jälkeen.
Ape aloitti taas maalitehtailun reilu vartin jälkeen Juhiksen antaman kulman jälkeen. Viitisen minuuttia myöhemmin Allu syötti laidalta Juhikselle, joka pääsi siirtämään pallon tyhjään rysään.
2-0 -maalin jälkeen tapahtui taas perinteinen kävely-moodiin siirtyminen ja HyPS päästettiin turhaan peliin mukaan. Eetu torjui hyvinkääläiskudin kulmaksi, mutta seuranneen kulman jälkitilanteesta onnekas kimmokeveto painui verkon perukoille.
Loppujakso mentiinkin taas hieman paremmalla ilmeellä ja suhteellisen yhtä maalia, hyvin pelannut hyvinkääläisveskari ja heikot viimeistelyt pitivät lukemat kuitenkin 2-1:ssä.
Toinen jakso alkoi kuten ensimmäinen päättyi – FCKU hyökkäsi ja HyPS-molari esti lisäosumat.
Reilu tunnin kohdalla HyPS-laitapakki ansaitisi itselleen aivottomalla napit edellä -liu’ulla korsolaispäädyssä laidalla punakortin. Muutama hetki tästä vaihdosta sisään tullut Mika iski reboundista 3-1 -maalin.
10 minuuttia myöhemmin Juicen pitkä avaus puolustuksen selustaan, Arto otti pallon pehmeästi alas ja vasuripommi etuyläkulmaan riman kautta.
Tämän jälkeen siirryttin taas kävely-moodiin ja HyPS pääsi muutaman kerran kokeilemaan Eetun torjuntataitoja kaukolaukauksilla, mutta lisäosumia ei kummassakaan päässä nähty joten loppulukemiksi jäi 4-1.
Suhteellisen tahdotonta peliä FCKUlta ja selkeästi heikomman vastustajan annettiin turhaan rimpuilla mukana. Kolme pistettä kuitenkin ja samalla varmistui sijoittuminen viiden joukkoon. Lammen poikien suoritus sen sijaan oli parasta A-luokkaa, HIENOA KUNDIT!
Seuraava peli perjantaina Korsossa tuttuun aikaan 19:15 ja vastassa taas HyPS.